Kun aika koitti, menimme Villen luokse karsinalle ja laitoin sen kuntoon. Lähdimme jo kisa-alueelle päin ja Saana saapui onneksi juuri silloin seuraksemme. Kävelin Villellä jonkin aikaa ja vähän ravailin ennen rataan tutustumista. Rataan tutustuin mieheni kanssa ja Saana huolehti Villestä. Rata oli helpon tuntuinen. Tutustumisen jälkeen jatkoin verryttelyä, sillä hyppäisin ekana, koska jälki-ilmoittauduin. Ja yksi verkkaeste tuotti ongelmia. Ville kielsi sille kolme kertaa. Kyllä siinä meinasi itku tulla, sitä en kiellä. Lopulta pääsimme esteen yli jumboloikalla. Ja sitten radalle.
Nostin laukan. Hyvän, reippaan, energisen ja hienon estehevosen laukan. Ajattelin että jes, mahtava laukka ekaa kertaa kisoissa! Ennen lähtölinjaa Ville keksi jo säikähtää jotain mainosta, mutta sain sen kasattua takaisin normaaliksi juuri ennen kuin pääsimme ensimmäisen esteen linjalle. Jo usean metrin päästä huomasin, että Villellä ei ole aikomustakaan ylittää ihan tavallista punakeltaista okseria. Yritin potkia ja kaikkea, mutta ei niin ei, ohi menimme. No ei kun uusi yritys. Tälläkin kerralla Ville oli vastahakoinen, mutta päätin, että ei me lähdetä pois hyppäämättä ainuttakaan estettä. Ja ihme kyllä, Ville meni esteen yli, vaikkakin pysähtyi sen eteen ja tulimme aika ryminällä läpi... Matka jatkui reippaasti kakkosesteelle, joka oli vihreä pysty. Ville ehkä aavistuksen epäröi, mutta muistin pitää pohkeet kiinni ja istua rauhallisesti. Yli menimme! Kolmas este olikin muuri. Olemme toki hypänneet useasti tuon samaisen muurin yli kisoissa. Eipä se mitään auttanut. Ville ei vain mennyt. Jumittui aivan täysin. Niinpä kuulin ne pelätyt kaksi tööttäystä ja äänen: "valitettavasti ratsukon tulos joudutaan hylkäämään kahden tottelemattomuusvihreen vuoksi". EIKÄ! No hyppäsin vielä muurin yli, ja tällä kertaa se menikin suht hyvin. Peli oli kuitenkin jo menetetty, ja ratsastin pettyneenä pois kentältä.
Odoteltiin jonkun aikaa ennen toisen luokan alkamista. Olin lähtövuorossa viidentenä. Tämä suomenhevosten mestaruusluokka oli luokkana 4b, joten ensin menivät luokassa 4a ponimestaruudesta kilpailevat ratsukot. Tutustuin rataan Saanan kanssa, sillä Sannakin oli tullut katsomaan kisoja, ja talutteli Villeä maneesissa. Nelosluokka oli ratana helppo ja ongelmaton, ei ihmeellisiä teitä tai kovin jyrkkiä kaarroksia. Ensimmäinen ja toinen este olivat samat, kuin edellisessä luokassa. Harmi, että jo kolmosesteenä oli sarja, sillä aavistelin sen tuottavan mahdollisesti ongelmia. Verkkasin vain sen verran, että sain Villen reippaaksi ja reagoimaan hyvin. Hyppäsin pari kertaa ja nyt verkkaesteenä oleva okseri ei onneksi tuottanut ongelmia. Ville vain otti aivan jättiloikan tuolle okserille joka kerta. En tiedä mistä se johtui, mutta ainakin menimme reilusti yli. Vuoroni koitti ja suuntasin radalle. Tervehdys, lähtömerkki, laukannosto ja ensimmäiselle esteelle. Villen laukka oli jälleen energinen. Pakko myöntää, että hieman arvelutti kieltäisikö Ville jo taas ensimmäiselle. Pystyin kuitenkin hallitsemaan hermoni. Ei kieltänyt. Matka jatkui hyvällä menestyksellä yli kakkosesteen ja aina siihen asti, kunnes ratsastin sarjalle. Kielto. Uusi yritys. Kielto. Kaksi tööttäystä ja ratsastin pois radalta. En ymmärtänyt taaskaan, että missä on vika. Eikä kukaan muukaan ymmärtänyt. Olen siis sitä mieltä, että Ville kieltää vain piruillessaan. Nimittäin joskus se hyppää kaikki radat puhtaasti ja joskus kieltää heti ulos. En yksinkertaisesti ymmärrä.
Loppuverkkasin kevyessä ravissa maneesissa jonkin aikaa, kävelin hetken ja sitten kävelimme takaisin kopille. Kamat kasaan, heppa kuntoon, kylmää jalkoihin ja kotia kohti. Pakko kaikella hevosrakkaudella sanoa, että välillä on niitä hetkiä kun tekisi mieli lopettaa koko touhu ja laittaa riesaheppa rahansyöjä pois. Onneksi nämä tunteet helpottaa melko nopeasti, ainakin yleensä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti