Suomenhevostelua: Uittamassa

Vihdoinkin se kauan suunniteltu uittoreissu toteutui! Jes! Meninme Sannan töitten jälkeen tallille. Reissuun päästiin hieman ennen viittä. Ratsastimme aluksi metsä- ja hiekkatietä pitkin, mutta sitten reitillemme osui muutamia puituja peltoja, joiden läpi päätimme oikaista. Ravailimme reippaasti ja oli tosi kivaa. Yhdellä pellolla Sanna päästi Roosalla vähän lujempaa, niin että me Villen kanssa nelistettiin perässä. Aluksi Ville meinasi olla hieman jäärä, mutta sain sen nopeasti haltuun. Villellä oli niin kivaa, että se kesken laukan heitti pari ilopukkia ja itse vain nauroin ja annoin mennä. Se oli hauskaa se! Pelloilta tulimme hiekkatielle, jossa kävelimme kun oli soraa ja ravailimme kun oli pehmeää hiekkaa. Reilun puolen tunnin ratsastuksen jälkeen saavuimme rannalle.

Aluksi näytti siltä, että kumpikaan heppa ei suostu järveen. No sitten Roosa meni ensin ja Ville saatiin kun itse vedin ohjista ja Saana työnsi takaa. Saana oli siis kävellyt koirien kanssa rannalle ottamaan meistä kuvia. Ville ja Roosa puljasivat molemmat matalassa vedessä innoissaan. Villeä en kuitenkaan saanut kovin syvälle, joten tulin pois selästä. Taluttamalla Ville tuli aika syvälle, mutta ei se koko reissun aikana uinut kuin ehkä juuri kaksi askelta. Oli kuitenkin hauskaa! Lopuksi kun vein Villen syvemmälle, niin se jotenkin sekosi. Tai sen silmät muljahteli vähän, se puljasi kamalasti kuolaimen kanssa eikä oikein kuunnellut mitään. Lisäksi Ville vielä vähän korisi ja puhisi, että ehkä sitä hieman jännitti ja pelotti. Olin vielä sen kanssa matalassa vedessä hetken ja tulin pois kun se oli rauhoittunut. Uittamisen jälkeen laitettiin itsellemme vaatteet takaisin ja hepoille varusteet ja lähdettiin kotimatkalle.

Kotimatka ei sujunutkaan sitten yhtä hyvin. Roosa kävi aika kuumana ja Villekin oli hieman rasittava. Kun koitimme laukata, niin kumpikaan ratsu ei tahtonut kestää käsissä. Jäi vähän huono maku, joten kun saavuimme maailman isoimmalle pellolle, otimme laukan ja testasimme uudestaan. Roosa pinkaisi matkaan aika sutjakasti. Ville lähti ensin vähän omia aikojaan taas, mutta sain sen tosi nopeasti hallintaan. Ja oli muuten yksi hienoimmista hetkistä ikinä hevosen selässä! Se vapauden tunne! Kiidimme Villen kanssa yhteisymmärryksessä valtavaa peltoa pitkin ja lääniä riitti. Oli niin mahtia, että huusin Sannallekin jotain "jeeee oon VAPAA" tai muuta vastaavaa yhtä typerää :D no kuitenkin, oli mieleenpainuva hetki tämä, ja jopa positiivisessa mielessä!

"Kaikki hyvä loppuu aikanaan" -sanonta pitää todella hyvin paikkaansa, ainakin jos puhutaan meidän tallipäivistä. Tosin sanonta pitäisi muuttaa muotoon "kaikki hyvä loppuu ja nopeasti". No kuitenkin, ratsastimme siis tämän todella valtavan pellon kauimmaiseen nurkkaan ja suunnitelmanamme oli päästä jonkun ojan yli läheiselle hiekkatielle ja sieltä tallille. Homma ei ollutkaan niin yksinkertainen. Nimittäin toisella puolella peltoa oli todella leveä oja täynnä vettä ja puita, joten sitä kautta en olisi ikipäivänä mennyt millään hevosella. Toisella puolella taas oli pienempi oja, mutta sen jälkeen maa nousi lähes kohti suoraan pari metriä ylöspäin, joten sekin olisi ollut mahdoton reittivalinta. Ainut vaihtoehto oli kääntyä takaisin ja etsiä toinen reitti. Lopulta pääsimme tutulle hiekkatielle, josta oli enää lyhyt matka tallille. Kävelimme loppumatkan, sillä ravaaminen tuntui siinä vaiheessa jo liian rasittavalta. Lopulta pääsimme tallille takaisin.

Jälkeenpäin tarkasteltuna reissu oli kuitenkin todella hyvä! Teimme sen, mitä koko kesän olimme miettineet tekevämme vielä joskus.