sunnuntai 4. elokuuta 2013

Tilannekatsaus

Nyt on mennyt pari päivää kirjoittamatta tänne. Eipä oikeastaan mitään suurempaa ole tapahtunut edes. Keskiviikkona pidin Sannalle ratsastustunnin Villellä. Mentiin aika perushommia, pohkeenväistöjä ja muuta sellaista.

Torstaina käytiin maastossa Sannan kanssa Villellä ja  Roosalla pitkästä aikaa. Roosa kävi välillä vähän kuumana ja koitti nykiä ohjia itselleen, mutta selvittiin ehjin nahoin tallille kuitenkin. Tämä maasto oli sellainen ei niin rentouttava lenkki.

Perjantaina lähdin itse reissuun, mutta Anni ja sen sisko menivät Villellä kentällä aamulla. Äitini kävi vielä illalla pienen maastolenkin Villellä. Hepalla on touhua riittänyt. Hyvä niin. Lauantaina sain pikkusiskoni menemään Villellä kentällä, ja kuulema oli sujunut ihan hyvin.

Ja nyt sunnuntaina palasin itse takaisin maisemiin, joten käytiin Sannan kanssa pieni kävelylenkki kylän ympäri. Onneksi hepat oli nyt rauhallisia ja mukavia köpöttelyyn, ja maastossa pääsivät kaikki rentoutumaan.

Ei siis mitään ihmeempiä ole tapahtunut. Huomenna pitkästä aikaa päästään Villen kanssa estevalmennukseen, jipiii! Jos siellä yhteistyö pelaa ja tuntuu hypyt hyvältä, niin varmaan ilmoitan meidät perjantaille kansallisien estekisojen alueluokkaan, missä on ihanneaika arvostelu. Saa nähdä miten menee, mutta kokemustahan kaikki on :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti