Olin luvannut tulla pikkusiskon kanssa tallille alkuviikosta ja tänään siis päätimme lähteä yhdessä maastoon. Itse otin Vinskin ja Julia otti Villen. Kun olimme hoitaneet hepat kuntoon, lähdimme suosikki lenkilleni, sillä Julia halusi nyt hieman pidemmälle lenkille kuin viime kerralla. Menin Vinskin kanssa edeltä ja Ville tuli perässä. Vinski oli yllättävän rauhallinen. Ravissakin se jolkotteli rennosti eteenpäin, ja pidinkin ohjia vain löysästi tuntumalla. Kun pääsimme erään mäen alle, jossa joskus olemme laukkailleet, niin Vinski kuitenkin taas kuumui jonkun verran. Sain sen onneksi vähän rentoutumaan, ja sain sen ravaamaan mäen reippaasti ylös, vaikka se kovasti olisikin halunnut laukata. Kun pääsimme metsäteiltä takaisin hiekkateille ja menimme tallille päin, niin Vinski kuumui myös. Ratsastin sitä mahdollisimman rennosti ja pidin omat hermot kurissa, ja se auttoi, sillä Vinski suostui ravailemaan hieman rauhallisemmin ja rennommalla askeleella. Vauhti oli kuitenkin aika reipas, mutta no... Ville käyttäytyi hienosti Julian kanssa ja matka sujui kaikin puolin ihan mukavasti. Harjasin molemmat hepat ratsastuksen jälkeen (Julia ei voi kun on allerginen), kastelin ne sienellä ja ruokin, sekä vielä laitoin Vinskin etusiin saven. Kun pollet oli hoidettu hyvin, niin veimme ne takaisin laiduntamaan.
|
Vinski nautti rapsutuksista! Itsekin näytän hyvin innostuneelta :D |
|
Vinski :3 |
|
Vinski ja mie lähdössä lenkille! |
|
Juuli ja Ville tulivat maastossa Vinskin ja miun perässä. Oli hieman hankala ottaa kuvia. |
|
Ville ja Vinski lenkin jälkeen rentoutumassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti